HÄÄVALSSI JA HÄÄTANSSIT

HÄÄTANSSIT kaikkiin rytmeihin!

Häätanssiksi voi valita perinteisen valssin tai jonkun muun omavalintaisen kappaleen.  Sivun kuvassa on kouluttamamme pari häätanssissaan v. 2019.
Onnistuneen tanssin aikaansaamiseksi kannattaa varautua vähintään kolmeen opetustuntiin, olivatpa ne yksityis- tai ryhmätunteja.


HÄÄVALSSI

Valssi on aina onnistunut valinta häätanssiksi, koska valssi on helposti omaksuttavissa. Perusvalssin yleensä oppii onnistuneesti kolmella tunnilla, joko ryhmäkurssilla tai yksityistunneilla.
Aikatauluja voi selata KURSSIT-valikosta alkavat kurssit -sivulta tai KALENTERI -sivultamme.

HÄÄTANSSIKURSSIT

Erillisiä häätanssikursseja järjestämme lähinnä kevät- ja kesäkaudella. 
Seuraava häätanssikurssi on la 8.8. klo 12.30-14. Kurssi sopii hääpareille, vanhemmille ja muille kesäjuhliin valmistautuville pareille. 

Häävalssi ja foksin alkeet. Hinta 42 € / pari. Klikkaa tästä ja ilmoittaudu ennakkoon.

HÄÄTANSSINA MUU KUIN VALSSI

Häätanssiksi voi valita miltei minkä tahansa mieluisan kappaleen, joka työstetään tanssiksi yksityistunneilla. Tanssin suunnittelu ja harjoittelu tapahtuu parin toiveitten pohjalta ja tanssi valmistuu harjoittelun kuluessa. Toivotusta harjoittelumäärästä sovitaan harjoittelun alkaessa, ja suurin osa häätansseista valmistuu noin 3-5 yksityistunnin aikana.   


YKSITYISTUNNIT

Ajanvaraukset voi itse tehdä koulumme Nettiaika -ajanvarauksesta. Jos sopivaa aikaa ei sieltä löydy, kannattaa soittaa tai laittaa sähköpostia, niin etsitään yhdessä sopiva aika. Yksityistunteja on mahdollista toteuttaa myös viikonloppuisin. 
Yksityistunneilla hiomme kuntoon mm. seuraavat asiat:

  • aloitukset, lopetukset ym. kuviot. Niiden ei tarvitse olla monimutkaisia ollakseen näyttäviä tai tunnelmaa luovia. Tarjoamme ideoita, jotka sovitetaan hääpaikalla käytössä olevaan tilaan, ja yhdessä hääparin kanssa räätälöimme tyylikkäitä ja persoonallisia ratkaisuja.
  • soittonopeus eli tempo. Jos häihin tulee orkesteri, me voimme katsoa parille sopivan soittonopeuden mihin tahansa kappaleeseen. Tempolla on suuri merkitys tanssin onnistumiseen.  
  • musiikin valinta. Me tarvittaessa autamme musiikin valinnassa. Musiikkivalikoimamme on laaja, ja pystymme tarjoamaan erilaisia vaihtoehtoja. Voimme myös neuvoa silloin, jos on itse epävarma musiikin rytmistä (onko se valssia vai jotain muuta).


YLEISIÄ OHJEITA

Jos tanssitte vain häävalssin ettekä järjestä tanssihäitä:

  • aloittakaa harjoittelu ajoissa, jotta pystytte käymään vähintään kolmella ohjatulla tunnilla, joko yksityistunneilla tai ryhmässä,
  • jos tilaatte yksityistunteja, olisi hyvä, jos kaksi ensimmäistä olisi enintään viikon välein, jotta opitut asiat eivät unohdu.

Jos järjestätte tanssihäät (orkesterihäät):

  • suosittelemme perustanssitaidon hankkimista eli valssin lisäksi myös ainakin foksin harjoittelua,
  • jos haluatte alkeistasoa varmemman tanssitaidon, kannattaa tanssinopiskelu aloittaa viimeistään puoli vuotta ennen häitä.

Jos häätanssina on jokin muu kuin valssi:

  • varautukaa siihen, että saatatte tarvita 3-5 yksityistuntia onnistuaksenne,
  • pyrimme rakentamaan häätanssiksi minkä tahansa teille mieluisan kappaleen, mutta sille olisi hyvä olla aluksi myös vaihtoehto, jos jostain syystä valittu kappale ei tanssina toimikaan.
  • suosittelemme joka tapauksessa myös valssin opettelua, sillä useimmat vanhemmat haluavat tanssia häissä ns. vanhempien valssin kanssanne.

Ryhmäyksityistunnille voi tulla myös perheen ja tuttavien kesken, mikä on erittäin suositeltavaa. Monet vanhemmatkin kaipaavat pientä valssivalmennusta ennen häitä.


OHJEET SAAPUMISEEN

Koulumme on Tampereen keskusta-alueella Klingendahlissa, Hämeenpuiston ja Eteläpuiston kulmassa, Eteläpuiston puolelta sisään. Käyntiosoite on Eteläpuisto 2, rapun ovessa on opasteemme.
Parkkipaikkoja on ympäristössä hyvin, mm. sisäpihalla, jonne ajetaan joko Pyhäjärvenkadulta tai Eteläpuistosta (parkkiautomaatit).
Mukaan siistipohjaiset sisäjalkineet, joita ei käytetä ulkona. Mielellään ei kumipohjaisia (lenkkareita), koska ne eivät luista.
Hääkengät on hyvä ottaa mukaan vasta viimeisellä yksityistunnilla.