KOULUN ESITTELY

Monipuolisia mahdollisuuksia, jokaiselle jotakin!

Tanssikoulu Tanssis on Tampereen keskustassa sijaitseva tanssikoulu, jossa voi harrastaa paritansseja monipuolisesti etenemällä omassa tahdissa tasolta toiselle ja lajista toiseen. Tarjoamme myös kaikille sopivia iloisia tanssijumpparyhmiä, yksityistunteja, tyky-ryhmien tanssitunteja sekä yritysten ym. yhteisöjen tilaustunteja. Koulumme sijaitsee Klingendahlissa Eteläpuistossa. Sisäänkäynti on Eteläpuiston puolelta, ja tilamme sijaitsee pohjakerroksessa Hämeenpuiston ja Eteläpuiston kulmassa.

Tanssin iloa ja onnistumisen kokemuksia

Filosofiamme on, että jokainen voi tanssia ja jokaisen kanssa voi tanssia. Haluamme tarjota kivan ja rennon oppimisympäristön, jossa ammattitaitoiset opettajat huolehtivat siitä, että jokainen voi päästä taidoissaan eteenpäin. Koulumme on tarkoitettu kaikenikäisille ja kaikenkuntoisille aikuisille mutta myös aikuistuville nuorille, joiden harrastamista haluamme tukea edullisin nuorisohinnoin. Metodimme perustuu huolelliseen kurssisuunnitteluun ja kannustavaan etenemiseen osallistujien ehdoilla.

Ammattitaitoa ja asiantuntemusta

Kaikki opettajamme ovat ammattikoulutettuja tanssinopettajia. Joka vuosi myös seuraamme alan kehitystä mm. osallistumalla erilaisiin tanssifestivaaleihin ja koulutuksiin ulkomailla. Opettajamme osaavat sekä viejän että seuraajan roolin paritansseissa. Toimimme myös tanssiopistona siten, että kaikessa kurssitoiminnassa liitämme mukaan hieman tanssitietoa ja -historiaa. Siten eri maiden tanssityylit ja kulttuuriset erot sekä tanssilajiston moninaisuus tulevat esitellyiksi.

Haasteita myös edistyneille, huumoria unohtamatta!

Koulumme tarjoaa mahdollisuuden pitkäaikaiseen, vaikkapa loppuelämän kestävään kivaan harrastukseen. Sitkeimmät sissit ovat treenanneet kanssamme jo yli 20 vuotta. Olemme myös halunneet kehittää paritanssia esittävän taiteen suuntaan, sillä lähes joka vuosi meillä on myös odotettu ja suosittu joulukuinen show, jossa edistyneitten ryhmät esittävät parastaan opettajiemme tekemiin koreografioihin.

Kurssimme on tarkoitettu tanssin harrastajille

Tanssituntimme on tarkoitettu tanssia omaksi ilokseen harrastaville aikuisille ja aikuistuville nuorille. Mutta annamme myös tunteja tanssia opettaville tai opettajakoulutuksessa oleville henkilöille eri sopimuksella. Teemme mielellämme yhteistyötä toisten ammattilaisten kanssa, joten tule reilusti esittäytymään ja keskustelemaan kanssamme eri vaihtoehdoista. Opettajiemme esittelyt löydät omalta sivultaan tästä.

Tuntiopettajaksi Tanssikseen

Etsimme tanssinopettajaa tai sellaiseksi aikovaa tuntiopettajaksi kouluumme. Tarvitsemme sekä solo-tanssiryhmien että paritanssien opetukseen kykenevää naista, jolla on jo kokemusta jonkin tanssilajin pitkäaikaisesta harrastamisesta tai ammattitutkinto liikunnan tai tanssin alalta. Tarvittaessa koulutamme tehtävään. Työ tanssinopettajana vaatii monipuolista osaamista sekä ryhmien että yksityistuntien opetuksessa, ja lisäksi koulussamme vaaditaan kiinnostusta alan tiedolliseen hallintaan eri lajien kehityksen ja kulttuurihistorian suhteen.