ROCKABILLY JA LINDY

ROCKABILLY  on pohjaltaan neljän iskun rokkitanssi, joka leimautuu 50-luvun klassiseen rock’n roll & rockabilly-musiikkiin ja ko. ajan pukeutumiseenkin. Tällä musiikilla ja aikakaudella on oma harrastajakuntansa, ja tanssi sopisikin hyvin juuri rockabilly-tapahtumissa käyville. Opetamme kansainvälistä rockabillyä, jota tanssitaan yleisesti etenkin  Englannissa ja Australiassa. Molemmissa näissä maissa järjestetään isoja rockabilly-tapahtumia, joissa ihmiset sekä pukeutuvat että tanssivat lajin tyyliin. Perusaskel on helppo, eikä siinä ole ole rock-askelta kuten muissa tunnetuissa rokkilajeissa.  Katso myös videonäyte sivun alalaidasta.

LINDY eli lindy hop on kehittynyt 20-luvun lopulla ja 30-luvulla New Yorkin Harlemissa, ja uuden tulemisen laji on sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa kokenut 1990-luvulla. Letkeä lindy on swing-musiikin tanssi, jota jossain määrin näkee tanssittavan nykyisin myös suomalaisilla tanssilavoilla.
ASUSTESUOSITUKSET

Mukavat tanssikengät (tanssilenkkarit, jazztossut tai muut matalat tanssikengät), vaatetus hikisen lajin mukaan, urheiluasuste sopii (urheilupaidat, verkkarit).

YOUTUBE-LINKKEJÄ

Esimerkki opettamastamme rockabilly-tyylistä: