Aloittavan opas

MISTÄ ON HYVÄ ALOITTAA

Helpointa on aloittaa suomalaisista perustansseista, joita ovat valssi, foksi ja tango. Niitä opetetaan lavatanssien alkeiskurssilla  maanantaisin klo 19-20. Kurssi sisältää kaksi erilaista kolmen kerran jaksoa: valssin ja foksin alkeet sekä tangon ja kävelyhumpan alkeet. Kurssiohjelman ja alkamispäivät löydät  KURSSIT-valikosta tästä.Tulostettavan kalenterimme löydät KALENTERI-sivulta tästä.

MUITA HELPPOJA  ALOITUSLAJEJA

Fusku on helpoin ja yleisin rokkilaji. Sitä tanssitaan nopeaan foksimusiikkiin. Alkeiskurssille voi tulla ilman tanssikokemusta. Bachata on helpoin latinolaji. Sekä perusaskel että kuviot ovat vaivattomasti omaksuttavissa. Kursseja järjestetään kerran kaudessa. Kävelyhumppa on helpoin ja ehkä myös hauskin lavatanssi. Sitä tanssitaan humppamusiikkiin, jota yhä yleisesti soitetaan. Lajin oppii maanantain lavatanssikursseillamme.

OMA KIINNOSTUS RIITTÄÄ

Tanssia voi harrastaa myös oman kiinnostuksen pohjalta siten, että keskittyy vain johonkin tiettyyn lajiin.  Tällaisia erityislajeja ovat esim. salsa, rockabilly ja argentiinalainen tango. Kaikkien näiden alkeiskursseille voi tulla ilman tanssitaustaa, pelkkä kiinnostus siis riittää. KURSSIT-valikosta löydän näiden lajien omat esittelysivut.

KURSSIEN TASOT

Koulussamme on käytössä ns. tasokurssijärjestelmä, eli numero kurssin perässä tarkoittaa kurssin tasoa. Kaikki tasoryhmät 1-3 ovat sisällöltään yleisesti tunnettuja kuvioita ja tarkoitettu sosiaalisen tanssimiseen. Ylemmät kurssit taas tarjoavat lisää haasteita aktiivisille tanssinharrastajille. Kaikissa lajeissa voit edetä tasolta toiselle omassa tahdissasi. Neuvomme ryhmissä aina eteenpäin ja opastamme lajivalinnoissa.ALKEET (beginners) =  taso 1, eli laji aloitetaan aivan alusta.ALKEISJATKO  (improvers) =  taso 2, alkeista eteenpäin.KESKITASO (intermediate) = taso 3, uusia haasteita.EDISTYNEET (advanced) = tasot 4-6, aktiivisille tanssinharrastajille.

 

MITEN PUKEUDUTAAN TUNNEILLE

Tavallinen vaatetus riittää, mutta kannattaa varautua siihen, että harjoittelussa tulee lämmin.Urheilullinen puhdas paita on tärkeä. Jos olet useamman tunnin peräkkäin, varaudu vaihtopaitaan.Käytä hihallisia paitoja, ei hihattomia eikä kovin avonaisia. Paritanssissa ihokosketus on useimmiten epämiellyttävää. Oma vesipullo on ok,  mutta koululla on toki mahdollisuus juoda vettä tauon aikana.Pieni pyyhe on hyvä olla mukana hikisillä tunneilla.

MILLAISET KENGÄT TUNNEILLE

Aloittamiseen riittää jotkut siistipohjaiset sisäjalkineet, joista ei lähde mustaa väriä lattiaan ja joita et käytä ulkona. Mutta suosittelemme tanssilenkkarien hankintaa heti, kun harrastuksesta tulee säännöllistä.

TREENIPAITOJA TILAUKSESTA

Tanssiva Lanka -firmasta voi tilata hyvälaatuisia treenipaitoja sekä miehille että naisille joko omalla tekstillä tai ilman. Tutustu paitoihin tästä. Voit myös halutessasi noutaa tilaamasi paidan koulultamme.

OPETTAJAMME

Koulumme käyttää vain ammattikoulutettuja tanssinopettajia. Tarkemmat esittelyt löytyvät opettajat-sivulta tästä.

Kuvassa vasemmalta oikealle tuntiopettaja, tanssitutkija Liisa Lauronen ja päätoimiset opettajamme Eero Aronpuro ja Raili Laine.

Myymme tanssikenkiä

Sanshan tanssilenkkari sopii sekä miehille että naisille. Lenkkareita voi ostaa koulullamme. Hinta on 45 €.

Werner Kern on saksalainen tanssikenkätehdas, jonka kenkiä myymme tilauksesta.  Kuvastoa voi selata koulun kahviossa tai netissä tästä. Valikoima on monipuolinen lenkkareista tangokenkiin, ja kengät ovat huippulaatua. Opastamme tarvittaessa mallin ja koon valinnassa.

Myös tanssiville hääpareille on mahdollisuus tilata kenkiä tehtaan häämallistosta. Niitä saa sekä haljasnahkapohjalla että ns. street-pohjalla, joita voi käyttää myös ulkona.

 

Samoin joitain muitakin Werner Kernin malleja voi tilata street-pohjalla, jolloin ne sopivat erinomaisesti myös kesäiseen lavatanssikäyttöön.